Ratavalvojan lausunto, KLL Suunnistus, 28. - 29.8.2015
 

Tämänvuotisen kilpailun maasto on upea, hyväkulkuinen, soiden rikkoma kalliomaasto, joka sopii erinomaisesti KLL:n suunnistusmestaruuskisoihin. Se tarjoaa polkuja, kovapohjaisia kallioita sekä sopivan pehmeitä soita etenemiseen. Kulkua hidastavia alueita on vain muutamia, ja näkyvyys maastossa on hyvä. Korkeuserot ovat maltilliset, vain n. 20 -30 metriä ympäristöstä. Laakeat alueet voivatkin tehdä suunnistuksesta paikoin varsin haasteellisen. Alueen suot ovat hienoja luonnonsoita, joissa kulkukelpoisuus on varsin hyvä. Ainoastaan avosuot voivat olla hieman pehmeitä.


Kartta on tasalaatuinen, selkeälukuinen ja hyvin yleistetty. Kiviä on maastossa muutamilla alueilla varsin runsaasti, mutta kartalle kuvattujen kivien alin korkeus on n. 1,2 m. Kaatuneita puita alueella on jonkin verran, mutta vain laajemmat kaatuneiden puiden alueet on merkitty karttaan. Muutamat yksittäiset kaatuneet puut, joita ei ole merkitty kartalle, voivat tulla yllättäenkin eteen ja hidastaa etenemistä. Maastossa on runsaasti polkuja, joista kartoittaja on onnistuneesti kuvannut vain todella selkeät polut kartalle.


Ratamestari on onnistunut hyvin. Radat ovat vaativuudeltaan keskitasoa ja tarjoavat nuorille huippusuunnistajille vauhdikasta suunnistusta ja harrastelijatasolle onnistumisen elämyksiä. Rastipisteet ovat selkeitä, ja kaikkein vaativimmat, pienipiirteiset alueet on jätetty ratojen ulkopuolelle. Rastipisteitä on paikoitellen varsin lähekkäin, joten koodien tarkistaminen on paikallaan. Uskon, että kaikille nuorille suunnistajille eteneminen hienossa Nuuksion kansallispuiston maastossa on nautinnollista ja tarjoaa sopivaa haastetta kaikentasoisille suunnistajille. 
Onnea matkaan ja nauttikaa!


Kilpailunvalvoja
Hannu Lammi
Helsingin Suunnistajat

Yhteistyössä: