Nuoriso
Nuorten ryhmät
Pikku-Ilvekset
SUUNNISTUSKOULU
Vauhti-ilvekset
Jukomiila
Yhteystiedot
Linkkejä
Lynxin kotisivu
Lapset ja nuoret
Lynxin nuorisojaos järjestää ohjattua suunnistustoimintaa noin 7-18 vuotiaille lapsille ja nuorille.
Pikku-Ilvekset eli aloittelijat pääsevät opettelemaan suunnistusta Lynxin suunnistuskoulussa.
Pikku-Ilveksistä siirrytään Vauhti-Ilveksien monipuolisten suunnistusharjoitusten pariin. Vauhti-Ilveksiin kuuluu noin 9-13 vuotiaita tyttöjä ja poikia, joilla on mahdollisuus myös osallistua kilpailutoimintaan omien halujen ja taitojen mukaisesti.
Lynxin nuoriso, noin 13-18 vuotiaat tytöt ja pojat, muodostavat Jukomiila -ryhmän, jossa vanhimmat voivat halutessaan osallistua myös seuramme valmennusryhmän harjoituksiin.
Kauden 2010 toiminta
Suunnistuskoulu
Pikku-Ilveksien suunnistuskoulua järjestetään Ilvesrastien yhteydessä. Suunnistuskoulu käynnistyy 21.4 Sundsbergissä ja päättyy 12.9 Luoman koululla järjestettävään suunnistuskoulun päättäjäisiin. Suunnistuskoulua on keskiviikkoisin huhti-toukokuussa ja elo-syyskuussa, yhteensä 12 kertaa. Pikku-Ilvekset tutustuvat suunnistuksen alkeisiin ohjatuissa pienryhmissä, ja suunnistavat noin 1-2 km pituisen suunnistusradan. Suunnistuskoulu on tarkoitettu noin seitsemän vuotiaille ja vanhemmille lapsille. Myös vanhemmat ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Lynxin suunnistuskoulun toimintaa tukee Hippo.
Suunnistuskoulun ilmoittautuminen on päättynyt, ryhmät ovat täynnä. Lisätietoja suunnistuskoulusta Nähdäksesi sähköpostiosoitteen, pitää JavaScript-tuki olla päällä.
VAUHTI-ILVEKSET
Vauhti-ilvekset muodostuvat noin 9-13 vuotiasista lapsista ja nuorista, joiden päätähtäin on jo kilpailuihin osallistumisessa. Kaudella 2010 Vauhti-Ilveksillä on harjoituksia mm. Ilvesrastien yhteydessä.







