Ratamestareilta
Tämänvuotinen SM-sprintti ratkotaan aivan Kirkkonummen keskustan tuntumassa. Kilpailijoille on tarjolla sekä metsäistä että hieman vauhdikkaampaa kaupunkisprinttiä. Kilpailumaasto koostuu yhdestä isosta mäestä, teollisuusalueesta ja kuntakeskuksen ympäristön asutusalueesta sekä ydinkeskustan liikealueesta. Kaikilla radoilla on useita teiden ylityksiä. Muistattehan noudattaa varovaisuutta ja ottaa huomioon muutkin teidenkäyttäjät.
Aamun karsinnoissa suunnistetaan alkuun metsässä. Metsäosuuden jälkeen tulee kaikille radoille pari erittäin vauhdikasta siirtymäväliä, joilla jumisimmatkin dieselit pääsevät vauhtiin. Hanko-Helsinki-tien ja junaradan ylittäminen antavat selkeän suuntauksen rataprofiileille. Lähtökynnyksellä on tarjolla pieni mallisuunnistuskartta, jolla voi käydä ottamassa tuntumaa kartoittajan käsialaan ja kirkkonummelaiseen kalliomaastoon.
Iltapäivän aloittavat B-finaalit, joissa alkumatka kierrellään aamupäivän maastoissa. Loppumatkalla B-finalistitkin pääsevät kokeilemaan hieman urbaanimpaa maastoa.
Päivä huipentuu iltapäivällä juostaviin A-finaaleihin, joissa ratkaistaan SM-mitalien kohtalo. Radat kiertävät keskusta-alueella ja sen tuntumassa, joten kilpailun voi sanoa olevan melko lähellä kaupunkisprinttiä, vaikka ei varsinaisesti kaupungissa ollakaan. Keskustan alue tarjoaa varsin hyvät puitteet sprinttisuunnistukselle ja ratoihin on pyritty tuomaan sprinttisuunnistuksen eri elementtejä mukaan.
Kartta on J.Weckmanin tunnettua laatutyötä. Keskustan alueen rakennustyöt ovat aiheuttaneet päivityksiä karttaan lähes viikoittain. Lopulliseenkin karttaan on jouduttu jättämään pari epämääräistä rakennustyömaata. Nämä alueet on kierretty eivätkä ne vaikuta kilpailuun. Huomion arvoista voisi olla se, että paikoitellen harmaalla avokallion värillä on kuvattu maastossa apukäyrän tavoin pieniä maaston muotoja.
Lopuksi vielä perinteiset muistutukset kaikille: lähtöviitoituksilta ei saa poistua, verryttelyt on tehtävä niille varatulla alueilla, älkää juosko kielletyille alueille ja varokaa muita ihmisiä ja kulkuneuvoja!
Tsemppiä kisaan!
Ville Koponen
Aleksi Leskinen
21.5.2010
Ratamestarien lisäyksiä karsinnan, a-finaalin sekä b-finaalin osalta
Karsinta:
Aamu alkaa karsinnalla, jonka suunnistuksellisimmat osiot käydään metsässä. Pisimmillä radoilla on lähes puolet metsää. Metsämaasto on parhaimmillaan tyypillistä rannikon avokalliomaastoa ja pahimmillaan kauheata kivikkoa. Kevään edetessä ovat lehdet heikentäneet näkyvyyttä huomattavasti, mutta ainakin vielä viikko ennen kisoja tiheikötkin olivat vielä ihan juostavia. Joillakin alueilla aluskasvillisuuskin alkaa nousta ja löytyy sieltä maastosta jo muutama vattupuskakin.
Koska lähtöpaikka sijaitsee hieman kosteahkossa paikassa, saattavat kengät kastua jo pari sekuntia lähtömerkin jälkeen. Onneksi on ollut lämpöistä ja kuivaa viime aikoina, että maasto on päässyt kuivumaan talven jäljiltä. Edelleen kallioiden sammalpeitteet tuntuvat liukkailta jalan alla.
Karsinnan loppuosalla on sekä kielletyt portaat että uusi rakennustyömaa, joista kumpikaan ei ehtinyt karttojen tulostukseen mukaan. Katsokaa mallikartoista uusien kohteiden sijainnit. Kaikki kilpailijat ohjataan uuden rakennustyömaan ohitse viitoituksella.
Karsinnassa on paikoitellen rasteja todella lähekkäin. Muistakaa tarkistaa koodit!
Juoksukengiksi suosittelemme nastaria.
B-finaali:
Radat kiertelevät osittain samalla alueella kuin aamun karsinta osittain on ihan uutta maastoa. Radat ovat selvästi vauhdikkaammat kuin karsinnan. Metsää on vähemmän ja kovapohjaista alustaa on tarjolla reilusti yli puolet radasta.
Juoksukengiksi suosittelemme maastojuoksukenkiä.
A-finaali:
H21 3,2km 18 rastia D21 2,8km 15 rastia
H20 2,9km 14 rastia D20 2,5km 14 rastia
H18 2,5km 14 rastia D18 2,3km 14 rastia
H16 2,3km 13 rastia D16 2,2km 13 rastia
Ihanneajat:
H/D21 n. 13 minuuttia. Muissa sarjoissa voittoajat lienevät n. 12 minuuttia.
Väliaikarastit:
H21: 0,9km 2,7km
D21: 0,7km 2,3km
Maasto ja radat:
A-finaalin kilpailumaasto on varsin erilainen verrattuna aamupäivän karsintaan. Suurin osa maastosta on kovapohjaista asfaltti-/hiekka-alustaa tai niittyä/nurmikkoa. Metsämäistä maastoa on pidemmillä radoilla n. 10%. Juoksujalkineeksi sopii hyvin kevyt juoksu-/maastojuoksukenkä.
Koska radat kiertävät aivan Kirkkonummen keskustassa ja sen tuntumassa on syytä muistuttaa kilpailijoita siitä, että alueella liikkuu paljon ihmisiä ja muuta liikennettä. Yhteentörmäysten välttämiseksi kilpailijoita kehotetaan olemaan valppaana erityisesti risteyksissä sekä alueilla, joissa on runsaasti näköesteitä (rakennuksia ym.). Ajoneuvoliikenne on kilpailualueella melko vähäistä, mutta kevyen liikenteen käyttäjiä voi olla runsaastikin, kuten myös muiden sarjojen suunnistajia. Olkaa siis tarkkana! Piha-alueille meno on luonnollisesti ehdottomasti kielletty.
Ratojen laadinnassa on pyritty saamaan mukaan sprinttisuunnistuksen eri elementtejä kuten vauhdikkaita toteutuksia ja niitä rytmittäviä lyhyempiä välejä suunnanmuutoksineen. Koska korkeuserot ovat maltilliset ja juoksualusta pääosin erittäin hyvä, päästään kilpailussa varmasti pitämään paikoitellen erittäin kovaa vauhtia. Kaikilla radoilla on matkan varrella pakollinen viitoitus junaradan pohjoispuolelle siirryttäessä.










