Nuoriso
Nuorten ryhmät
Pikku-Ilvekset
SUUNNISTUSKOULU
Vauhti-ilvekset
Jukomiila
Yhteystiedot
Linkkejä
Lynxin kotisivu
Suunnistuskoulu 2010
Suunnistuskoulun jumpparyhmät jatkavat toimintaansa talvella 2010. Keskustan ryhmä kokoontuu Gesterbyn koulun liikuntasalissa maanantai-iltaisin klo 19-20 ja Veikkolan koululla pidetään Veikkolan alueen lapsille oma tuokio tiistaisin klo 18-19. Jumpista voi valita sen, kumpi on lähempänä kotia tai kumpi sopii paremmin aikatauluihin. Ohjelma on kummassakin paikassa suurin piirtein sama. Jumpparyhmien tarkemmat tiedot löytyvät Kalenterista.
Suunnistuskoulun ryhmät on jo täynnä
Kaikki uudet, ja jo ennestään mukana olleet, ovat tervetulleita Lynxin suunnistuskouluun. Suunnistuskoulu on tarkoitettu vuonna 2003 syntyneille ja sitä vanhemmille lapsille. Suunnistuskoulussa opetellaan suunnistuksen alkeita ja luonnossa liikkumista pienryhmissä, ja halutessaan vanhemmatkin voivat olla mukana. Tänä vuonna 2 tasoryhmää: alkeisryhmä vasta-alkajille ja jatkoryhmä aiemmin suunnistuskouluun osallistuneille.
Suunnistuskoulutapahtumia järjestetään yhteensä 12 kertaa Lynxin kuntosuunnistustapahtuman Ilvesrastien yhteydessä, paitsi päätöstapahtuma sunnuntaina 12.9. klo 11. Tarkempi opastus paikalle löytyy Ilvesrastit-sivuilta.
Suunnistuskoulu maksaa 75 €, lynxiläisille 35 €. Suunnistuskoulun hintaan sisältyy Lynxin jäsenyys, vakuutuksellinen NuoriSuunta -kortti, paita, materiaalit, opastus ja kartat.
Suunnistuskoulun ilmoittautuminen on päättynyt, ja kauden 2010 ryhmät ovat täynnä.
Suunnistuskoulun ohjelma
Suunnistuskoulu alkaa klo 18.00 ja kestää noin 1-1,5 h. Ohjelmassa on suunnistuksen alkeiden opettelua ja suunnistusharjoitus pienryhmissä. Tapahtumat pidetään ulkona, joten pukeutuminen ja jalkineet sään mukaan. Kokoontuminen aina Ilvesrastien kartanmyynnin läheisyydessä.
ke 21.4. Sundsberg, Leirikeskus Sipuli
ke 28.4. Masala, Masalan koulu
ke 5.5. Gesterby, Gesterbyn koulu
ke 12.5. Veikkola
ke 19.5. Heikkilä, Heikkilän koulu
ke 26.5. Kantvik, Kantvikin koulu
ke 11.8. Veikkola
ke 18.8. Bro
ke 25.8. Siikajärvi, K-instituutti
ke 1.9. Kvarnby, sorakuopat
ke 8.9. Killinmäki, Heikkilän koulu
su 12.9. Luoman koulu
Suunnistuskouluun liittyvät kysymykset voi lähettää osoitteeseen
Nähdäksesi sähköpostiosoitteen, pitää JavaScript-tuki olla päällä.







