Aikuisten suunnistuskoulu
Kevät 2021
Tervetuloa mukaan!

Kompassicup 2021  
Veikkolassa 
Kilpailuinfo

Kissojen Yö 2020
Lisätiedot

 

Suunnistuskoulu
lapsille 
Lisätiedot!

Lynxin huippusuunnistus- ja valmennustoiminnan tavoitteena on mahdollistaa kansallisen ja kansainvälisten kärkisijojen tavoittelu sekä nuorten että aikuisten sarjoissa. Tärkeänä osana tätä on myös sujuva siirtyminen nuorten ryhmistä aikuisten rinkiin, mitä edesautetaan pääosin koko seuran yhteisen toiminnan kautta. Toiminta kytkeytyy kiinteästi myös osaksi Lynxin urheilijan polkua, jossa tärkeässä osassa on koko seuratason yhteisöllisyys.

Valmennustoiminnan piiriin kuuluvat Lynxissä ryhmiin hakeneet R1-sarjoissa kilpailevat suunnistajat. Ryhmän sisällä toimii erikseen 14-18 vuotiaille nuorille suunnattu Jukomiila-ryhmä (http://lynx.fi/index.php/nuoriso/ryhmat), millä halutaan tukea sujuvaa siirtymistä sekä alle 14-vuotiaista tähän ryhmään että sitten vanhempien junnujen siirtymistä aikuisten rinkiin.

Valmennusryhmien perustoiminta muodostuu viikkoharjoitusten, testien ja leirien / leiripäivien ympärille. Viikkoharjoituksissa ja leireillä painopisteet vaihtelevat valitun teeman mukaisesti ja näitä suunnitellaan yhdessä urheilijoiden kanssa. Tavoitteena on tukea mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kehittymistä niin fysiikan, taidon kuin henkisten ominaisuuksien näkökulmasta.

Valmennustoiminnan organisointi

Sami Isoherranen (Valmennuspäällikkö, toiminnan koordinointi)
p. 040 7233515

Aleksi Leskinen (viikko-ohjelman koordinointi, yli 19v -valmennusryhmän veto)
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 3002352

Anna Ojapalo (Jukomiila-ryhmän valmentaja)
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 357 0563

Marko Närvä (psyykkisen valmennuksen koordinointi)

Joona Ojapalo (urheilijoiden testaus)

Yhteistyössä:

Sosiaalinen media