Aikuisille rytminvaihtoa, lapsille selkeyttä
SM2026-keskimatkan esikisa käydään Störsvikissä, josta edellinen suunnistuskartta taitaa olla 80-luvulta – isolle osalle kisailijoista kyseessä lienevät ensi askeleet tässä maastossa. Tähän lausunnon alkuun on heti todettava olevani erittäin iloinen siitä, että olemme saaneet viime aikoina kisakäyttöön uusia tai vähintäänkin hyvin kauan aikaa sitten suunnistuskäytössä olleita alueita. Tästä kuuluu iso kiitos niin myötämielisille maanomistajille kuin tietysti aktiivisille seuratoimijoillemme.

Kilpailumaasto sopii mielestäni erinomaisesti juuri keskimatkan kilpailuun. Ensimmäisellä maastokäynnillä olin heti positiivisesti yllättynyt maaston haastavuudesta: vaikka kartalta osa alueista näyttää selkeältä, tuo matala mäntymetsä sopivasti lisähaastetta suunnistukseen myös kallioalueilla. Varsinaiset rehevämmät maastonkohdat olen pyrkinyt ratasuunnittelussa välttämään, mutta maastopohja on kuitenkin monin paikoin raskasta, mikä tekee sen, että ihan kevyeltä juoksu ei ainakaan joka kohdassa tunnu. Hienoa on myös se, että lyhyemmilläkään radoilla ei ole tarvinnut tinkiä suunnistuksellisuudesta, sillä myös kisakeskuksen lähialue on suunnistuksellisesti hienoa metsää.
SM-esikisan luonteeseen sopivasti myös kartan tekijä (Eemeli Suominen) on sama kuin ensi syksyn SM-kisassa joten tässä kisassa pääsee tutustumaan myös kartoitustyyliin. Omasta mielestäni kartta on erittäin hyvä ja luettava kovemmassakin vauhdissa. Pienipiirteisimmillä alueilla toki pitää vauhtia hidastaa 🙂
Ratasuunnittelussa olen tavoitellut kolmea asiaa: 1) keskimatkalle sopivaa rytminvaihtoa, 2) sopivan pituisia keskimatkan ratoja sekä 3) mielekästä suunnistusta. Näistä onkin kisan jälkeen mielenkiintoista kuulla kommentteja. Ratojen pituuksien osalta tunnistan, että varmasti osa radoista on hieman liian pitkiä, vaikka korkeuserot eivät ole suuria, niin maasto ei kuitenkaan ole pohjaltaan erityisen nopeaa mikä vaikuttaa kilometrivauhteihin. Otin tässä kuitenkin tietoisen riskin, koska halusin ensisijaisesti tarjota tuota kohdan 3 mielekästä suunnistusta – nähtäväksi toki jää onko se lopulta osallistujien mielestä sitä.
Kaikkiaan kisa toimii meille Lynxiläisille SM-esikisan nimissä erinomaisena kenraaliharjoituksena kohti ensi vuoden SM-keskimatkaa, joka tulee olemaan monessa näkökulmassa seurallemme iso ponnistelu. Ratojen osalta on mielenkiintoista myös saada palautetta ja tätä kautta ajatuksia siihen minkälaisiin asioihin meidän kannattaa fokusoida ensi syksyn SM-koitoksessa, jotta pystymme tarjoamaan mahdollisimman nautinnollisia sekä haastavia suunnistustehtäviä osallistujille. SM-esikisastatuksen lisäksi kisa toimii Espoo-Jukolan tapahtumapolun ensimmäisenä tapahtumana. Tuo tapahtumapolku jatkuukin sitten heti seuraavana viikonvaihteena viereisessä Kopparnäsin maastossa EsSun järjestämän eGamesin merkeissä, jonne kannattaa ehdottomasti myös suunnata!
Toivotan kaikille hienoa suunnistuspäivää Siuntiossa!
Aleksi Leskinen
Ratamestari (aikuisten radat)
Lasten ratojen erityishuomiot
Lasten ratamestarina olen pyrkinyt hyödyntämään maaston selkeät, johdattelevat kohteet mahdollisimman hyvin. Alueella kulkee muutama metsäkone- ja ulkoilupolku, joihin erityisesti nuorimpien sarjat tukeutuvat. 14-sarjojen radat olen vienyt hieman myös näiden polkujen ulkopuolelle, mutta kuitenkin niin, että tukikohteet ovat melko lähellä, ja niitä on myös mahdollista miettiä reitinvalintojen osalta.
Saimme Suunnistusliitolta erillisluvan järjestää kilpailun ilman RR-sarjaa. Näin ollen sen tilalle olen suunnitellut mahdollisimman selkeän suoran 10-sarjan radan, jossa on matkalla yksi tukiviitoitus sellaisessa kohdassa, jossa maastossa ei varsinaista muuta johdattelevaa kohdetta ole. Tämä sama tukiviitoitus on jätetty näkyviin myös 11-sarjojen radoille.
Nuorimpien sarjojen suunnistustehtävien selkeyttämiseksi olemme ratamestaritiimissä lisäksi käyneet siistimässä poluilla ja kuviorajoilla ollutta heinää ja siirrelleet risuja. Toivomme tämän auttavan entisestään erityisesti näitä kaikkein nuorimpia suunnistajia. Heille vielä lisävinkiksi, että katsetta kannattaa myös nostaa kartasta ja katsella kauemmas: kenties jossakin kohtaa saattaa seuraava rasti jo näkyä edelliseltä rastilta asti!
Paitsi aikuisten on myös lasten radoilla rasteja hyvinkin lähekkäin. Olkaa huolellisia koodien tarkistuksen kanssa!
Onnistuneita ja iloisia suunnistushetkiä kaikille!
Anna Ojapalo
Ratamestari (lasten radat)
