Vuoden paras koulupäivä – KLL:n mestaruuskilpailut

Suunnistajalle vuoden paras koulupäivä on tietenkin Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut, jotka tänä vuonna järjestettiin Savonlinnan Tanhuvaarassa.

KLL:n kisoissa edustetaan oman suunnistusseuran asemesta omaa koulua ja kuntaa. Lynxiläisiä junnuja oli ainakin Veikkolan koulusta Juho Karttunen ja Tuuli Miettinen sekä Sjökullan koulusta Odessia ja Olivia Ojapalo. Lisäksi Lynxistä mukana olivat Helsingissä koulua käyvät Elias Nyman, Meeri Kurttila, Rasmus Koponen, Oliver Helstedt sekä Antti Isoherranen.

Koululiikuntaliiton kisat ovat omanlaisensa tapaus suunnistuskisojen joukossa. Jo valmistautuminen kisoihin on erilainen, kun Kirkkonummelta lähdettiin Savonlinnaan jo torstai-iltana. Yö oltiin lattiamajoituksessa savonlinnalaisen Mertalan koulun luokkahuoneessa. Vaikka kilpailu käytiin täysin tosissaan, niin osa kilpailijoista oli reissussa karnevaalitunnelmissa ja suunnistusasu oli asianmukaisesti koristeltu.

Perjantain henkilökohtaisen kisan jälkeen oli hyvin aikaa käydä Tanhuvaaran kylpylässä tai vierailulla Olavinlinnassa. Päivän kruunasi kisadisko, johon tätä tekstiä kirjoittavalle huoltajalle annettiin ystävällisesti ohje ”mennä mieluummin lataamaan sähköautoa”. Kuului jopa sellaista huhua, että eräät kilpailijat olivat suostuneet lauantain viestiin ainoastaan siksi, että pääsisi perjantai-illan diskoon. Lauantaina oli siis vielä vuorossa viestikilpailu, joka oli jaettu ikäluokkien mukaan neljään eri sarjaan siten, että jokaiselle löytyi omalle tasolle sopiva paikka joukkueesta.

Perjantain henkilökohtaisen kilpailun tulokset

Lauantain viestin tulokset

Kisapäivien tunnelmia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *